keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Haloo Suomi - täällä Intia
Pääsimme eilen jatkamaan matkaa Istanbulista Intiaan, koska kentällä lippujen kirjoitus sujui kuin elokuvissa
ja onneksemme myös Delhin lento oli selkeästi myöhässä. Tänä aamuna totesimme iloksemme, että itsemme lisäksi Delhiin olivat saapuneet myös rinkkamme. Jihuu!
Meitä oltiin kentällä vastassa paikallisesta matkatoimistosta (kello oli noin 6 aamulla). Olimme sopineet, että neuvottelemme Intian kultaisen kolmion tai vastaavan mahdollisesta kiertämisestä heidän kuskinsa ja autonsa kanssa.Viikon paketti syntyi kohtuullisella tinkimisellä ja klo 8.30 olimmekin jo matkalla Agraan. Siis kun alkuun päästiin niin antaa mennä vaan.
Nyt sovitusta 7 päivän reissusta on eka päivä takana: hirveetä liikennettä, turistipaikan kelpo intialainen lounas ja Taj Mahal sekä kasvispäivällinen muuten tyhjässä ravintolassa. Taj Mahal korvasi vahvasti viime viikonloppuna väliin jääneet Kädentaidon messut. Tuo maailman perintökohteiden ykkönen (ainakin intialaisten mielestä) teki unohtumattoman vaikutuksen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hienoa että ootte perillä. Niin, se lentäjien lakkohan sitten loppui heti kun olitte lähteneet, oli siinäkin sitten tuuria. Aika isolta näyttää tuo kirkko tuossa taustalla.. Jatkakaahan matkaa, täällä kateellisena seurataan missä meette.
VastaaPoistaMikko
Aivan loistavaa, että matka jatkui sujuvasti kaikkien alkukankeuksien jälkeen. Nauttikaa matkasta ja toistenne seurasta. Voi kunpa minäkin joskus... Huoh...
VastaaPoistaPasi
WAU!! Loistavaa matkan jatkoa!!
VastaaPoista-t&j-
>Mikko
VastaaPoistaHyva vaan, ettemme paasseet tanne "ajoissa",
koska parina edellisena paivana taalla oli sadellut. Nyt saa on ollut mita parhain.