tiistai 2. maaliskuuta 2010

Havannasta Trinidadiin 1.3.2010

Elio isäntämme herätti meidät hyvissä ajoin maaliskuun ensimmäiselle aamiaiselle vähän ennen seitsemää. Nautimme taas Casaverassa tuoreita hedelmiä, paahtoleipää, munia ja tomaattia, itse tehtyä marmeladia ja tuoremehua sekä äidin paahtamaa kahvia. Hyvää! Taksilla linja-autoasemalle ja kaupunkikiertelyn jälkeen maantielle. Reitti suuntautui sisämaahan ja maasto oli täysin tasainen. Viljelyksiä alkoi ilmaantua tien molemmin puolin. Suunnatoman isoja maissi-, sokeriruoko ja sitrushedelmäplantaaseja. Aina yhtä sorttia kerrallaan, eikä missään niiden jatkojalostustoimintaa. Kaikki ilmeisesti kuljetetaan aina isoihin, keskitettyihin tehtaisiin sitten kun on sen aika.

Liikenne oli 3+3-kaistaisella A1-moottoritiellä melko vähäistä. Kuorma-autoja lava täynnä matkalaisia, resuisia amerikanrautoja ja Ladoja, muutamia busseja ja siistejä vuokra-autoja. Oikeasti yksityisautoilua ei taida olla täällä olemassakaan vielä.

Lähempänä Trinidadia, noin 5 tunnin ajomatkan jälkeen, maisema muuttui mäkisemmäksi ja meri tuli näkyviin. Kaupunkiin sissänajo oli kapea ja tie muuttui mukulakivipintaiseksi muutamaa korttelia ennen bussiasemaa. Varaamamme casa particularen isäntä Felix oli lupauksensa mukaisesti meitä Timo-kyltin kanssa vastassa ja johdatti polkupyörätaksin kyytiin. Siinä sitä köröteltiin mukulakivillä kilometrin verran ja päästiin turvallisesti Casa Colonialin eteen. Kyyti maksoi 3 cuc ja kympistä kaveri antoi kuusi rahaa takaisin toivossa, ettei nuo turistit sitä huomaa. Pyysi kumminkin anteeksi. Myöhemmin selvisi, että nuorimies olikin talon omaa väkeä; verkostoituminen toimii Kuubassakin.


Majoituimme ja kävimme läpi majaan kirjautumisen. Olemme jo oppineet, että se on tärkeä ja tarkka toimenpide. Majan tarjoajia valvotaan kirjaamisistaan tarkasti ja mm. epäselvästä / virheellisestä kirjoituksesta joutuu maksamaan "sakkoa". Sitten läksimme heti Trininadin kylään tutustumaan ja se teki meihin oikein viehättävän vaikutuksen. Suurkaupungin jälkeen pienemmässä paikassa oleellisimmat kohteet tuntuivat löytyvän helpommin, meno ja elo on rauhaisampaa ja päivän sää lämpöisine auringonpaisteineen auttoi kovasti luomaan positiivista tunnelmaa. Ensin myöhäistä lounaspaikkaa meinasi olla vaikea löytää (iltapäivällä, kun lounas on loppu ja illallinen vasta tulossa), mutta sitten löysimme mukavan musiikkibaarin, josta saimme leipää ja munakasta.

Kiertelimme pieniä katuja - mukavia maisemia. Musiikin rytmejä. Värikkäitä pastellinsävyisiä taloja.





Joihinkin taloihin/koteihin pääsimme näkemään sisään auki olevista ovista ohi kävellessämme. Kodit näyttävät kaikki olevan hyvin samankaltaisia - olohuone lähinnä katua ja siellä aina muutama keinutuoli, tv, jne. Suurten (oven kokoisten) ikkunoiden edessä lähes aina kauniit rautakaletrit.


 Ja dominoa pelataan kadun kulmissa.


Taidegallerioita on paljon. Suurimmassa osassa niistä on aivan samanalaisia töitä - ei kovin kiinnostavaa. Mutta joukkoon mahtuu onneksi jokunen muukin. Me löysimme tänään yhden hyvin erilaisen. Osa taiteen tekijöistä asuu ko talossa ja heidän töitään on esillä ainoastaan tuossa galleriassa.

Trinidadin majojen hintataso on samaa luokkaa kuin Havannassa. Muutoin (ainakin ruoka ja juomat) täällä on halvempaa kuin suurkaupungin turistipaikoissa.

Illalla menimme Placa Major ravintolaan syömään. Olemme jo tottuneet Kuuban ruokatarjontaan, emmekä odottaneet suuria.Tilaamamme kala-rapu-hummerilautanen oli kuitenkin keskitasoa parempi. Erityisesti hummeri oli oikein maukas. Naapuripöydässä syöneet neitokaiset tilasivat kanaa ja olivat erittäin tyytymättömän oloisia kanankoipiinsa, joita yrittivät saada syötyä. Timo tilasi jälkiruoaksi: "Kahvi, rommi - 7-vuotaista - ei jäitä". Kahvi tuli ja hieman ihmettelimme, että rommi ei tullut samaan aikaan, kunnes Timo kahvia maistaessaan totesi rommin olevan kahvin seassa. Tarjoilija ei tainnut noteerata ilmausta "ei jäitä" tai sitten saattoi hieman ihmetellä :) Varaderossa näimme joidenkin nauttivan kahvinsa näin, mutta omalle kohdallemme ei ole aiemmin sattunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti