Sataman lipputoimiston kerrottiin aukeavan klo 9. Perille päästyämme totesimme, että paikalle oli kiirehtinyt myös moni muu ja sitten meille selvisi, että lippuluukku aukeaisi vasta klo 9.30. Eikun jonoon pitämään omaa paikkaa. Varmaankaan ei tarvitse kertoa, että tässä vaiheessa koimme päivän kolmannen hikoilun. Taksikuskeilla oli oma "jononsa" ja heillä pitkä lista lippuja ostettavanaan. Lisäksi "LADYS LINE" huudettiin, kun inialainne nainen kultakäädyissään tuli ja käytti kyynärpäitään. Oli siinä meillä länkkäreillä taas ihmettelemistä: miksi ihmeessä kaikkialla paistaa byrokratia ja porukka pannaan hikoilemaan jonossa? Luukun takanaolijat tunsivat taatusti itsensä hyvin tärkeiksi ja varmaankin tekevät parhaansa, että vallantunne säilyy. Turismia se ei kyllä edistä.
Reilu tunti siinä meni, hommassa, joka Tampereen rautatieasemalla olisi vienyt viisi minuuttia. Mutta kolmien blankettien täyttämisen, kovan kyynärpäätaktiikan, kiroilun ja tietokoneongelmien jälkeen saimme liput huomiselle lautalle.
Siitä sitten neuvottelemaan riksakuskin kanssa muutaman tunnin keikasta beach no 7:lle, jonka sanotaan olevan maailman hienoimpia. N 15 km ajon jälkeen nautimme aamiaisen pienessä kuppilassa, tsaita, sekatuoremehua, kasvistoast ja perunaparotta (allu-). Kyllä oli taas hyvää!
Sitten beachille kävelemään ja uimaan. Vesi on tutut 30 astetta ja kirkasta - kirkasta, kuin mikä. Aallot oli juuri sopivat leppoisaan uiskenteluun. Ranta on reilun km päästä päähän, helposti käveltävää, hienoa hiekkaa. Kotiloeläimet oli kirjailleet rantahiekan monin paikoin mielikuvituksellisin kiemuroin. Ruuhkaa ei rannalla ollut. Kymmenkunta länkkäriä ja parikymmnetä intialaista. Aurinko paistoi niin kuumasti, ettei olut mitän tarvetta pysähtyä filtille loikoilemaan.
Ennen paluumatkaa nautimme vielä kookosmaidon ja -lihan suoraan tuoreesta kookospähkinästä. Sitä oli paljon ja maku oli miellyttävän mieto.
Palasimme majapaikallemme, joka ei ole saaren houkuttelevampia. Kyseessä on lähinnä retkeilymaja-tyyppinen kaisla-hökkelikylä. Saarelta löytyy varmasti mukavampiakin majapaikkoja. Koska olemme täällä enää yhden yön, emme välittäneet alkaa etsimään toista. Ollaanhan majalla kuitenkin aika pieni osa päivästä. Yksi vakiintunut aika tuntuu olevan auringon laskun jälkeen ja sähkökatkon aikaan. Silloin tunnumme usein löytäävämme itsemme näistä kirjoituspuuhista. Hommaa riittää molemmille, kun toinen kirjoittaa ja toinen pitää taskulamppua :)
Emme malttaneet jäädä vielä majalle palattuamme, vaan heitimme ainoastaan reput majaan sisään ja jatkoimme omaan rantsuumme, nro 5. Se osoittautui oikein mukavaksi paikaksi.
Osittain ranta oli kivikkoista, mutta välissä oli aina hyviä uintipaikkoja. Palmut ja muut puut kaartuvat kauniisti merelle ja tekee rantaan oman tunnelmansa.
Meidän onneksemme oma rantamme on iltapäivällä varjoinen. Aurinkoa ei ihomme olisi enää lisää kestänyt. Uinti sini-vihreässä, matalassa ja erittäin lämpimässä vedesssä oli jälleen mukavaa. Ja kotimatkalla Kingfisher-olut maistui päivän hikoilujen jälkeen taivaallisen hyvältä. Jopa olut on Andamanilla halpaa. Olutpullo kaupassa vain 50 rupiaa kun mantereella 75.
Palosammuttimet ovat saaneet osakseen ihaluamme. Näitä on täällä lähes jokaisen majapaikan ja ravintolan alueella.
Moskiitot eivät ole meitä tällä reissulla aiemmin juuri häirinneet. Agra taitaa olla ainut paikka, jossa niitä oli kommentoitavaksi asti. Mutta täällä Havelockissa niitä on. Käyvät kiinni äänettömästi, mutta kutinan ja paukamia jättävät. Päivisin niistä ei ole häiriötä, mutta auringon laskun aikaan ja jälkeen ne ovat joukolla liikenteessä. Nyt illallisen aikaan, menemme siis sekä syömään että syötäviksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti