keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Päivä Sydneyn keskustassa - 29.12.2009

Nukuimme hyvin ja heräsimme aamulla virkistyneinä. Uni teki pitkän matkan jälkeen tosi hyvää. Aurinko paistaa, mutta pakkaamme reppuun mukaan sateenvarjot - varmuuden vuoksi. Lähdemme liikkeelle klo 9 aikoihin. Ensin ostamme viikon matkakortit, jotka käyvät lautoille, busseihin ja joihinkin juniinkin. Lähdemme saman tien Manlystä Circular Quayhin, joka on lauttojen keskusasema ja samalla hyvä paikka aloittaa päivä Sydneyssä.

Lauttamatka kestää 30 min ja aamusta lautalla ei ole vielä paljoakaan porukkaa. Aurinko paistelee ja ihailemme ympäröiviä maisemia: hiekkarantoja, venesatamia, erilaisia asutettuja merenrantapaikkoja, ja tietenkin Sydenytä lähestyessämme pilvenpiirtäjiä, Oopperataloa sekä Sydenyn sataman siltaa.




Heti kun pääsemme keskustassa rantaan, saamme huomata, että emme taida ollakkaan kaupungin ainoat turistit. Intian jälkeen kaikki näyttää silti niin väljältä ja selkeältä. Kiertelemme hetken satamassa, johon tulimme ja päätämme sitten lähteä tutustumaan alueeseen, joka tunnetan nimellä the Rocks. Se on Sydneyn vanha kaupunki, kapeita kujia ja arvokkaan näköisiä pieniä taloja. Ja löytyihän sieltä Sydneyn vanhin pubikin.



Sen jälkeen tutustumme Sydneyn nykytaiteen museoon (www.mca.com.au). Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa on pysyvä näyttely. Kolmannessa vaihtuva "Take your time"
by Olafur Eliasson. Tanskalais-islantilainen taiteilija, jonka työt laittoivat miettimään "Miten tämä oikein on tehty?" tai "Miten tuo on mahdollista?". Hänen työnsä ovat suuria installaatioita ja rakennelmia, joissa on käytetty elementteinä mm. vettä ja valoa.

Taiteen jälkeen jaloittelimme kaupungilla ja suuntasimme matkamme kaupungin puistoon (Hyde Park). Se on todella keskellä kaupunkia ja suosittu ajanviete, löhöily ja piknik-paikka se olikin. Puiston portilla huomasimme taivaalla lentokoneen - jotakin oli tekeillä. Niinpä seisoimme hyvän tovin niskat kenollaan taivasta kohti ja sinne piirtyi kirjaimet "Bondi NYE" eli mainostettiin uuden vuoden viettopaikkaa.


Vatsassa jo kurni ja juomapuolikin oli selkeässä vajauksessa. Meillä ei ollut eväitä, joten puisto ei meidän vatsoja täyttänyt. Jatkoimme matkaa kohti China Townia. Hetken käveltyämme löysimmekin itsemme China Townin ruokakadulta ja jo oli paikkoja, joista valita. Valitsimme kiinalaista.

Kun lounas oli nautittu, olimme taas valmiita jatkamaan kierrostamme - kohti Darling Harbouria. Se on entinen, suuri satama-alue, joka on muutettu täydelliseksi viihde ja näyttelyalueeksi. Tarjolla on ajanvietettä joka lähtöön: Kiinalainen puutarha, huvipuisto, 3D elokuvateatteri iMax, akvaario, villieläinmaailma, risteilyjä, ravintoloita, jne. Me kiertelimme aluetta mielenkiinnolla ja olimme jo ennakkoon päättäneet, että tutustumme akvaarioon.

Akvaarioon oli pitkä jono, mutta koska olimme turisteina turistien joukossa, päätimme jonottaa sisään. Se kannatti. Akvaario oli kokonaisuudessaan suuri ja siellä oli paljon nähtävää. Huipentumana vedenalainen avoimen veden akvaario, jossa olimme itse sisällä putkessa. Ympärillä mm. erilaisia haita, kilpikonnia, monia kalalajeja. Hieno kokemus!




Akvaarion jälkeen oli aika palata Manlyyn lautalla ja löytää illalispaikka. Olemme jälleen löytäneet suosikkimme. Tällä kertaa se on Thai-ruokaa. Mutta paikka on niin suosittu, että emme päässeet sinne päivän päätteeksi sisään, emmekä jaksaneet enää jonottaa. Valitsimme paikallisen intialisen sen sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti