torstai 17. joulukuuta 2009

Kovalam 17.12.2009

Kuukausi ollan oltu reissussa ja Intiassa. Eipä uskoisi. Aika on mennyt aivan siivillä. Onneksi on vielä reilu viikko täällä Kovalamilla jäljellä.

Lämmintä meillä on edelleen (vaikka eilinen oli pilvisempi päivä ja hieman satelikin). Aamulla varhain on jo 29-30 ja iltaämyöhällä edelleen sama. Lämpöön on kummasti taas tottunut ja hoitojen nostama hikoilujakso alkaa helpottaa. Joogassa aamuisin sen sijaan hiki lentää edelleen. Puuvillamatto auttaa pysymään matolla ja harjoitukseen keskittyminen onnistuu paremmin.

Kuulimme tänään, että Suomessa on paukkupakkaset ja totesimme, että lämpötilaero meidän säätilaan täällä on yli 50 astetta. Teillä siellä Suomessa on siis hiukan viileämpää. Täällä paikalliset eivät oikein meinaa uskoa, että sellaisessa pakkasessa voi asustaa. Tämä kun on heille se talvikausi ja "yöt ovat nykyään niin kylmiä".

Käymme tällä hetkellä varsin "hitaalla" vaihteella. Väsyneitäkin olemme. Kroppa on ihmeissään kuumuudesta, hiestä, paljosta joogasta ja hoidoista, auringosta, jne. Ihosta on tullut sileä ja pehmeä. Ihon kosteutusta ei erikseen tarvitse, vaikka suihkussa käydään vähintään 3 kertaa päivässä. Kävelytahti on hidastunut alkupäivistä huomattavasti. Aamulla totesimme, että sanonta "hiki laiskan syödessä" on jäänyt meillä jo vanhaksi. Uusi versio on "väsy laiskan syödessä". Aamupalan jälkeen piti nimittäin ottaa muutama minuutti lepoa, jotta sai energiaa rantavalmisteluihin. Onhan sanomattakin selvää, että aurinkorasvan levitys ja uikkarien pukeminen on melkoinen ponnistus :)

Ohjelmamme on erittäin vakiintunut ja vakaa. Kaikki kulmakunnan kauppiaatkin tietävät jo mihin olemme milloinkin menossa.
Ohjelmamme on:
klo 6.15 herätys
klo 6.45-8.30 jooga
klo 8.30-9.00 suihku 1
klo 9-10.30 aamupala
klo 10-10.30 rannalle valmistautuminen
klo 10.30-13 rantsussa (rantsussa usein kevyt hedelmäsallaattilounas)
klo 13.15-13.45 suihku 2 ja valmistautuminen hoitoon
klo 13.50-16.20 hoidot
klo 16.30-17.15 suihku 3 + lepoa
klo 17.15-17.30 hoitopaikasta kroppaan hauteiden sitominen (jos tarpeen)
klo 17.30-18.15 Ti, To, Su Marjolla pranalyamaa
+ muuta vastaavaa joogaan liittyvää
klo 17.30-19 internetaikaa, lukemista, auringonlasku,
hyttysten prime time, jne.
klo 19-21 illallinen + kävelyä rantsussa
klo 21-22.30 lueskelua jne hotellilla
klo 22-22.30 jos hauteita sidottu, niin hauteiden poisto ja suihku 4
klo 22.30 nukkumaan

Kaikki normaalin päivän tapahtumat ovat 5 min kävelymatkan sisällä. Kaikki mukaan otetut kirjat on jo luettu ja muutamia suomalaisia kirjoja olemme jo täältä paikanpäältäkin löytäneet luettavaksemme. Täällä olevilta muilta suomalaisilta saamme varmasti lukuvaihtareita, joten ainakin vähän aikaa on vielä suomenkielistä luettavaa käsillä. Sen jälkeen lukukieli taitaa vaihtua englanniksi.

Illallista nautimme tänään poikkeuksellisesti rantsussa, ravintola German Bakeryssä merinäköalapaikalla - toisesessa kerroksessa. Me suorastaan törsäsimme. Söimme rapubiriania ja rapucurria. Alkumehuineen, olusineen ja loppukahveineen lasku oli reilut 1100 rupiaa. Pöyristyttävää. Tekeehän tuo euroissa jopa 16 €. Täällä iskee muuten oikeasti nuukuus. Ensin tuntuu, että kaikki on halpaa ja kun hintatasoon tottuu, niin ruoka-annos, joka maksaa 450 rupiaa eli 6,5 € tuntuu aivan huippukallilta vaikka olisikin rapuruokaa. Kyllä tulevat hinnat aluksi ihmetyttämään ja mietityttämään, kun siirrymme reilun viikon päästä Intiasta Australiaan.

3 kommenttia:

  1. Moikka, noihin lämpötiloihin vielä, täällä Lohjallakin on ollut kohta viikon koko ajan yli kymmenen astetta pakkasta, harvinaista näin rannikon läheisyydessä. Hyvää on tietty se, että vihdoin vähän valoa täälläkin kun on lunta maassa ja tietysti, että huomenna perjantaina alkaa laskettelukausi Vihdissä, siellä rinteitä auki, tänään vein sukset huoltoon ja huomenna mäkeen, siistii.. Jatkakaa :)

    VastaaPoista
  2. Huomenta!

    Kello 9 aamulla ja pakkasta -23,5 - jopa minun oli palattava hakemaan lisää vaatetta, vaikka olin kyllä jo mielestäni alunperinkin varustautunut kylmään ;)

    Kertokaahan terveisiä tutuille!

    VastaaPoista
  3. Nyt täytyy myöntää, että olen aidosti kateellinen teidän matkasta: Saksaankin on tullut talvi. Maa on aavistuksen valkoinen, mikä on hyvä asiat. Lämpötila on ehkä noin -10 (sovelluksen mukaan 'real feeling' -20), mikä ei ole yhtään hyvä asia. :-) Täällä on pakko liikkua rivakasti, jotta ei ihan pystyyn jäädy.

    VastaaPoista