Tänään saavuimme viimein Sydneyhin klo 12 aikoihin (paikallista aikaa). Loppumatka Singaporesta Brisbanen kautta oli pitkä, mutta meni aivan kohtuullisen hyvin ja sujuvasti.
Kentältä otimme taksin ja kuskilta kuulimme, että se oli fiksu teko, koska juhlapyhien takia olisimme saaneet odottaa lentokenttäbussia pitkään (vuoroja harvennettu). Kuski oli tosi puhelias ja esitteli meille kohteita matkan varrella ja kertoi mm. maksullisten teiden ja tunneleiden kalleudesta.
Perille Robinin kämpälle osasimme hyvin ja kämpän sijainti on loistava - muutaman minuutin kävelymatkan päässä Manlyn satamasta, josta pääsemme lautoilla Sydneyn keskustaan ja sieltä sitten taas joka paikkaan. Manly on surffareiden mesta ja olemme siis loistavien rantojen läheisyydessä, kun vain sää hieman paranee.
Täällä on satanut viimeisen viikon aikana PALJON. Maanviljelijät ja monet muutkin paikalliset ovat innoissaan. Kuivan kauden ja 40 asteen helteiden jälkeen sade tekee ihmeitä luonnolle. Me toki toivomme hieman parempia kelejä ja niitä on jo hieman lupailtu. Tänään on ollut noin 23-24 astetta, mutta pilvistä ja välillä on tihuttanut vettä. Huomenna pitäisi olla hieman lämpimämpää ja aurinkoisempaa, mutta sadekuuroja on edelleen luvassa.
Olemme matkasta väsyksissä. Pian etsimme illallispaikan ja sen jälkeen vetäydymme unten maille, jotta pääsemme huomenna nauttimaan joko Manlyn rannoista tai Sydneyn keskustan ihmeistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti