Nelson 15.1.2010

Onnistuihan se pyöräreissu, noin niinkuin periaatteessa. Aamulla treffasimme Daven kanssa, jotta hän saattoi arvioida, millaista reissua minun päänmenokseni voi suunnitella. Päädyttiin semmoiseen 5 - 6 tuntia kestävään, ei isoja mäkiä, eikä vaikeita teknisiä paikkoja. Klo 14 sitten startattiin Harry nimisen kaverin kanssa, jäykkäperäisellä GT:llä, lainakengissä, -kypärässä, -hanskoissa ja housuissa. Ihan hyvin homma sujui. Noustiin kevyesti hiekkätietä parin km:n matkalla n 100 metriä ja siirryttiin portin yli polulle. Ja mitäs siellä odotti: kivetty reitti, jota pystyin ajamaan lähes sata metriä, kunnes se jyrkkeni minulle mahdottomaksi. Meni työntämiseksi ja sitä riittikin seuraavat 300 nousumetriä. Aurinko porotti, eikä juuri löytynyt varjoa. Harry katsoi touhuani vähän säälien, mutta sanoi totuudenmukaisesti, että on kiivettävä, jos meinaa nauttia alamäestä sitten lopuksi. Helpottihan se lopulta ja pääsimme loivemmalle osuudelle. Ajokelpoisella pätkällä nousua tuli 500 m ja kasvillisuus loppui kokonaan. Onneksi sää oli mitä sopivin ja selvisin hyvin hihattomassa paidassa.

Edessä siis odotettu alamäki, kuulemma reilu puoli tuntia ajokelpoista mukavaa laskettelua. Polut on kaikki kokonaan rakennettuja, pääosin kulmikkailla irtokivillä päällystettyjä. Ja mutkaisia. Ja jyrkkiä. Ja kivikkoisia. Ja märkiä. Paikoin isoja droppeja ja purojen ylityksiä. Eihän siitä mitään tullut. Homma kuitenkin eteni joten kuten, kunnes etupää pyörässäni alkoi kiemurrella. Rengas puhki juuri, kun olin päässyt jonkinlaiseen rytmiin kiinni.

Huolellisen renkaanvaihdon jälkeen uusi rengas ei täyttynyt ollenkaan. Syykin selvisi: vannenauhan läpi tuntui selvä piikki pinna-aukon kohdalta. Piikin poishiomisen jälkeen uskalsimme panna toisen vararenkaan peliin ja se toimikin ihan ok. Enpä ole moista ennen kokenut enkä kuullut.

Loppumatkasta jouduimme jättämään "tosi hyvän" singletrackin pois, kun meinasi aika käydä vähiin. Ei muuta, kuin hiekkatietä jokivartta kohti Nelsonia, jossa Marjo odotteli vuokraamon kaverin kanssa meitä viinilasinsa äärellä.

Ei se helppoa ollut: ylämäet tönäsin, alamäet talutin. Siltä se tuntui. Mutta hyvien oppaiden tavoin Harry tietenkin kehui kovasti ja sanoi, että muutaman vastaava kierroksen jälkeen se menisi vielä paremmin. Nousua kertyi 1000 m, matkasta en tiedä, mutta aikaa kului sunnitellut 6 tuntia renkaanvaihtoineen. Hirveeltä tuntui ajatella, että ko reitillä järjestetään säännöllisesti kilpailuja.

Päivä oli todella upea kesäpäivä. Kaikki olivat sitä mieltä, että nyt Uudessa Seelannissa alkoi kesä :) Aamupäivällä vietimme reilun tunnin Nelsonin rannalla ennenkuin Timo starttasi pyöräreissulleen. Nelsonin rannassa merivesi on upean virheän-turkoosin värinen.

Kuten Australiassakin, myös täällä rannat tuntuvat olevan "vapaita rantoja" eli rannalle mennään omien kamppeiden ja eväiden kanssa. Aurinkotuoleja tai kuppiloita ei ole. Jokainen asettuu sinne minne haluaa - joko lähelle muita porukoita tai etsii rannalta tai toiselta rauhallisemman paikan.

Marjo vietti oman iltapäivänsä Nelsonin keskustaan tutustuen sekä pari tuntisen paikallisessa kylpylässä hieronnasta ja kasvohoidosta nautiskellen. Pyöräilijoiden paluun jälkeen söimme vielä illallisen lähtö- ja paluuetappina toimineessa kuppilassa.

Vasta klo 21.30 aikaan olimme valmiit siirtymään seuraavaan kohteeseemme ja majapaikkaamme, Upper Mouteren Neudorf Halliin. Soitimme jo aiemmin Bed & Breakfast - paikkamme isäntäväelle, että saavumme myöhään, jotta pitävät meille ovet avoimina. Matkaan meni noin 40 min ja osasimme hyvin perille, vaikka ajoimme pilkkopimeässä (katuvaloja ei täällä maaseudulla ole).

Perillä meitä odotti (jälleen kerran) yllätys. Tämänkertainen majamme, Neudorft Hall, on toiminut Neudorfin kouluna vuosina 1870-1912, Neudorfin kunnan talona vuosina 1930-1960 ja Upper Moutereen kokoontumispaikkana 1980-2004. Sen jälkeen englantilainen pariskunta oli ostanut rakennuksen, kunnostanut sen täysin uuteen uskoon perustuksia myöden, mutta vanhaa kunnioittaen. Lopputuloksena ulkoapäin hyvinkin
perinteisen paikallisen talon oloinen, mutta sisältä mitä tyylikkäin, moderni kokonaisuus. Nykyinen isäntäväki on omistanut talon kolmisen vuotta. Talon isännän veistoksia on nähtävissä niin talossa kuin pihapiirissa, talon emännän ottamia valokuvia on talossa sisutuselementteinä. Ikkuista näkyy pelto- ja vuorimaisemaa sekä pihaa komistaa suuri puu kiikkuineen ja kiipeilypaikkoineen.