Sää on ollut pilvinen, jopa sateinen. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä satoi koko yön ja välillä kovaa. Onneksi sää on kohtuullisen lämmin.
Me olemme jooganneet aamupäivät. Keskiviikkona John veti meille rivakkaan tahtiin seisomasarjan ohjattuna ja loput teimme omaan tahtiin. Torstaina sateisen yön, aamuryhmän harjoituksen ja salin lämmityksen ansiosta salin lämpö ja kosteus oli huipussaan. Kuin otsissamme ja ympäri kroppaamme olisi ollut suihkuja. Kuinka paljon yhden harjoituksen aikana voikaan hiota? Paljon! Etenkin, kun harjoitus kestää reilut 2 tuntia. Silti meillä molemmilla on ollut sama tuntemus: voisimme tehdä vieläkin pidempiä harjoituksia - harjoitusta ei meinaa malttaa lopettaa.
Tässä pari kuvaa StillPointista:
Keskiviikon vietimme majapaikkamme verannalla lueskellen ja jutustellen. Illaksi ajoimme Mapuan satamaan Smokefish-ravintolaan kalaillalliselle. Ravintolan isäntä on englantilainen, joka oli aikanaan jäänyt koukkuun Uuden Seelannin kalastukseen ja oli päättänyt malesialaisen vaimonsa kanssa muuttaa tänne ja alkaa pitää kalaravintolaa. Vaimo sanoi, että totuus on kuitenkin se, että ravintola pitää heidät niin kiireisenä ettei mies ole
juuri ehtinyt viimeaikoina itse kalaan. Hyvää oli Mapuan Smokefish:n savustettu lohi, mutta täytyy sanoa, että Mustolan savustettu lohi on vähintään yhtä hyvää!
Torstaina näytti ensin siltä, että sää paranee päivän mittaan, mutta sitten taas pilvistyi ja ripotteli hieman vettäkin. Me päätimme lähteä käymään Richmondissa. Yhdessä lähellä olevassa kaupungissa, jossa emme ole vielä käyneet. Vasemman puoleinen liikenne sujuu jo huomattavan luontevasti ja tuulilasin pyyhkimien ja vilkkujen käyttö sujuu mallikkaasti. Maisemat ja kylät ovat asettuneet mielessämme kartalle ja liikkuminen on jo senkin puoleen helppoa. Alamme myös myös hieman tottua paikalliseen, omaperäiseen ääntämistyyliin, esim. "fish and chips" on täällä "fush and chups".
Pitkin viikkoja olemme odotelleen isoa uutista kotosuomesta. Me ollaan aina oltu vähän addiktoituneita erikoisiin päivämääriin: kihloihin 20.04.2004 ja naimisiin 20.07.2007. Suvun uuden jäsenen syntymäpäiväksi kaavailimme 10.01.10, mutta vasta toiseksi paras toteutui: Tuukka ja Katsa saivat odotetun perheenlisäyksen 20.01.2010. Tytärhän sieltä tuli - Lukakselle pikkusiskoksi. Muistikohan hän tuoda patterit pysäköintitaloon? Oikein paljon onnea Ratakistonkadulle!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Morientes! Hyvältä näyttää ja kuullostaa teidän matka edelleen eikä suurempia kommelluksiakaan ole sattunut vaikka jo reilu pari kuukautta olette reissanneet, hyvä hyvä.
VastaaPoistaMulla alkaa täällä tavaroiden pakkaus ja viimeisten tarvikkeiden hommaus. Huomenna onkin sitten herätys heti kuuden jälkeen ja kahdekslta sitten kentällä kokoonnutaan porukalla, kymmeneltä sitten lento Zyrich:iin ja sieltä junalla Visp:in kautta Zermattiin. Illalla perillä välineet viimeisen päälle "tikkiin" ja aamulla aikaisin ylös, ollaanhan me tietysti hissin ala-asemalla klo.8:30, aamiaiset syötynä ja täysissä varusteissa. Muu meidän porukka jää tänne Lohjalle ja Ollilla on heti isot saappaat olla ainoana miehenä talossa koko viikko, lupas kyllä olla täällä tomerana jos tuo sekä yllätyksiä että tuliaisia :) Terveisiä täältä koko sakilta ja palataan asiaan..
Ollilla on selkeästi oikeat otteet. Kuka sitä nyt pelkillä tuliaisilla jaksaisi olla tomerana koko viikkoa, kyllä ylläreitä pitää olla luvassa tuliaisten lisäksi. Ehdottomasti :)
VastaaPoista