Varaderosta Havannaan 27.2.2010

TV uutiset herättivät meidät aamulla kauheaan uutiseen - maanjäristys Chilessä. Juuri siellä missä olimme olleet. Piti oikein kuunnella uudelleen, että olimmeko kuulleet ja nähneet oikein. Vasta eilen illalla puhuimme siitä, kuinka meillä on ollut koko reissumme ajan hyvä tuuri ja olemme selvinneet ilman mullistuksia. Seuraamme tilannetta, mutta näyttää siltä että olemme tsunamin ulottumattomissa.

Sää Varaderossa oli aamulla kaunis. Myrsky oli laantunut ja meri sädehti auringonvalossa vihreyttään - nyt melko rauhallisena.

Me joimme meren rannassa vielä lähtökahvit ja lähdimme klo 11.35 bussilla Havannaan. Emme päässeet kovinkaan pitkälle, kun taivas alkoi taas olla pilvessä. Tulimme melkein koko kolmituntisen bussimatkan vesisateessa. Onneksi juuri Havannaan saapuessamme taivas repeili, aurinko alkoi pilkistellä ja kuivattaa katuja sateen jäljiltä.

Huomisen, sunnuntain vietämme täällä Havannassa ja maanantaina matkaamme Trinidadiin. Ostimme bussiasemalta jo liput valmiiksi. Loppureissumme ohjelma alkaa siis olla kasassa. Keskiviikkoiltana palaamme Trinidadista ja myöhään torstai-iltana aloitamme matkamme kohti Suomea.

Toivoimme, että saisimme vielä kerran pyykkejämme pestyä täällä Havannassa, mutta sen toteutuminen jää nähtäväksi. Kun pesulaa majamme isäntäväeltä kyselimme ennen
Varaderoon lähtöämme, ei vastaus ollut kovinkaan selkeä - eikä varsinkaan vakuuttava. Jos sää on huono, pyykkiä ei täällä saa ainakaan päivässä kuivaksi. Emme siis elättele kovinkaan suuria toiveita pyykin suhteen.

Tulimme kaupungille syömään. Ravintola oli todella ilmeikäs ja perinteinen, pimeä ja tunnelmallinen. Mutta ruoka oli taas aika mautonta ja sitä oli paljon. Puolimetrinen varras täynnä kananpaloja, pari makkaraa ja naudanlihan palaa, paistettuja banaaneja ja papuriisiä. Pahus, kun jäi Tabasco majapaikkaan... Tämä oli muuten jo toinen kerta, kun ravintolan menu näyttää todella kattavalta, mutta todellisuudessa tarjonta on hyvin rajoitettua. Tänäänkin saimme lukea menua ihan rauhassa, mutta sitten kuulimme, että kalaa eikä mereneläviä ole lainkaan tänään tarjolla. Edellisessä paikassa taas ei puolestaan ollut juuri mitään muuta kuin mereneläviä. Lisäksi olisimme ottaneet ruokajuomaksi olutta ja vettä, jotka olisivat maksaneet yhteensä noin 2-3 cucia, mutta ilmeisesti oluen puutteen vuoksi meille myytiin kannu talon Sangriaa hintaan 9 :)

Katselimme uutiset netistä. Järistyksen keskus sijaitsi reilut 100 km Santiagon eteläpuolella, mutta tuhoja oli myös sillä korkeudella, missä me olimme n 10 päivää sitten. Kyllä ääri-ilmiöitä pallollamme nyt riittää.

Varadero 26.2.2010

Aamupalan aikana pilviverho alkoi rakoilla hieman. Meri ei enää myrskynnyt eiliseen tapaan. Mietimme tarkenisimmeko uima-altaalla. Päätimme kokeilla. Simmarit alle, muut vaatteet päälle ja altaalle. Aika moni muukin oli päättänyt tulla ja letkeä musiikki oli jo soimassa tunnelman luomiseksi.

Yrityksemme palkittiin. Pilvet rakoilivat enemmän ja enemmän. Pian saimme jo heittää auringonpalvontavaihteelle ja levittää aurinkorasvaa pintaamme. Näissä aurinkoisissa merkeissä vierähtikin sitten lähes klo 14 asti. Timo tosin kävi välissä testaamassa hotellin parturipalvelua. Aivan 0-tasoon heidän koneensa ei pystynyt, mutta siistiä, lyhyttä jälkeä kyllä saivat aikaan. Marjo keskittyi auringonpaisteessa Kuubaan sopivaan lukemiseen: Che Guevaran "Tien päällä taas", joka on kertomus Che Guevaran matkasta Latinalaisessa Amerikassa lääkäriksi vamistuttuaan 1953. Sanotaan, että tämä matka synnytti Che Guevarasta vallankumousjohtajan.

Onneksi valitsimme auringon aamupäivällä, sillä lounaan aikana pilvet jälleen peittivät taivaan ja sää viileni. Sattumoisin osuimme TV:n ääreen juuri kun Suomi-USA jääkiekko-ottelu Vancouverissa oli alkamassa. Päätimme, että jäämme katsomaan. Olihan tämä jotakuinkin ainoa tapahtuma, jota Vancouverista seuraisimme (eilen illalla tosin näimme Laura Lepistön vapaaohjelman). Mutta huonostihan siinä jääkiekossa Suomelle kävi ja into matsin seuraamiseen lopahti ensimmäisen erän myötä...

Oli aika vierailla naapurihotelissa nettiasioissa. Koneemme virta alkoi olla vähissä ja toivoimme, että naapurihotellissa saamme myös virtaa koneeseen. Meidän hotellissa ja hotellihuoneessa ei ole meille sopivia pistorasioita ja sähkö on vain 110 V. Hyvin kävi, naapurihotellin internet-huoneessa oli myös meille sopiva pistokepaikka ja 220 V. Saimme siis päivitettyä blogia samalla kun kävimme tutkimassa onko maailmalla tapahtunut jotain merkittävää ja minkälaisia majapaikkoja Trinidad tarjoaa. Olemme suunnitelleet parin päivän reissua Trinidadin kylään maanantaista keskiviikkoon ja laitoimme yhteen majapaikkaan tänään tiedustelun vetämään.

Ilta oli viileä, ehkä viilein meidän täällä olomme aikana. Se tuntuu myös hotellihuoneen viileytenä. Onneksi ei kuitenkaan sada lunta eikä maa järise. Huomenna lauantaina matkustamme takaisin Havannaan ja palaamme tuttuun Casaveraan majoittuumaan.

Varadero 25.2.2010

Sade oli loppunut, mutta myräkkä ei. Tuuli puhalsi voimakkaasti ja meri myrskysi voimakkain vaahtopäin. Taivas oli pilvinen. Menimme epäillen aamiaiselle. Illaliskokemus ei herättänyt suuria odotuksia. Onneksi löysimme aamupalalta itsellemme sopivaa syötävää (paljon hedelmiä, mehua, leipää, juustoa jne.). Aamupalan jälkeen (klo 10) jonotimme itsellemme paikan ala carte ravintolaan illalliselle. Täällä on sellainen systeemi, että joka päivä ensiksi ilmoittaautuneet (noin 20 henkeä) pääsevät syömään ns. parempaan ravintolaan. Onko ruoka sitten parempaa, sen pääsemme maistamaan illalla.

Mitäs sitten tehtäisiin? Uimaan ei voi mennä. Rannallakin on liian kylmää ja tuulista.

Hotellihuoneessa norjottaminen on tylsää. Olisi aika päivittää blogiakin, mutta hotellin internet on rikki eikä korjaajasta ole tietoa. Kyselimme nettiyhteyksistä muualla
ja saimme selville, että viereisessä hotellissa voisi olla. Menimme sinne ja olihan siellä. Hieman ylihintaan myivät meille hotellin ulkopuolisille langatonta yhteyttään tunniksi kerrallaan. Siinä vierähtikin sitten seuraava tunti mukavasti.

Koska sää ei ollut pahentunut eikä parantunut, päätimme tehdä kävelyreissun Varaderon keskustaan, jonne meillä on matkaa noin 3 km. Bussikierroskin olisi ollut mahdollinen, mutta kurjan sään takia bussit olivat tupaten täynnä ja kävely teki meille oikein hyvää. Olimme kävelyreissullamme noin 2½ tuntia ja kävimme bussiasemalla ostamassa meille paluuliput lauantaiksi (klo 11.35). Näimme kävelyreissumme aikana monia mukavan näköisiä ravintoloita ja kuppiloita. Meillä on siis vaihtoehtoja...

Lounas oli menettelevä. Etenkin kun löysimme yhdestä pöydästä Tabasco-pullon, jolla saimme loihdittua mauttomaankin pastaan makua :) Yksi tarjoilija huomasi meidän pitävän Tabascosta ja kehotti poislähtiessämme ottamaan pullon mukaamme, jotta voimme käyttää sitä aina, kun tulemme syömään.

Pilviverhoon on tullut pientä rakoilua. Tuuli on edelleen voimakas ja meri vaahtopäinä.

 Me päätimme käydä tutkimassa hotellin allasaluetta. Se oli seinillä suojattu, mutta tuuli pääsi silti sinnekin viilentämään. Kun aurinko paistoi pilvien välistä oli ihanan lämmin ja heti kun aurinko meni pilveen, tuulen viima tuntui kylmäältä. Kieltämättä mieleen tuli viime kevään Mallorcan eka viikko, jolloin nautittiin auringosta altaan reunalla aikalailla samaan malliin - välillä vaatteita vähentäen ja välillä lisäten.

Illallinen "paremmalla puolella" ei juuri tuonut maukkautta ruokiin. Olimme pettyneitä. Tilaamamme grillattu kala ei meidän mielestä ollut grilliä nähnytkään. Muutoinkin aterian eri ainekset olivat samoja kuin buffetin puolella. Erona oli lähinnä tarjoilu. Huomenna menemme siis taas buffetin puolelle Tabasco-pullo mukanamme ;)

Varaderoon 24.2.2010

Busimme lähti Havannasta klo 12 ja meille oli kerrottu, että matka Varaderoon kestää noin 2 tuntia (120 km). Kaupungista ulosajo kesti kuitenkin lähes puoli tuntia. Pysähtelimme vielä parissa-kolmessa paikassa ja jokaisessa aikaa näytti menevän eniten henkilökunnan rupatteluun/ohjeistukseen, mitä lieneekin. Matkan varrella näimme merimaisemien ja kylien lisäksi mm. Kuuban öljytuotantoa - yhden suuremman jalostamon ja muutaman pienemmän. Polttoaineen hintaa emme ole saaneet vielä selville, mutta sen täytyy olla halpaa, koska liikenteessä on niin monia vanhoja bensasyöppöjä amerikanrautoja. Matkamme Varaderoon kesti lopulta 3 tuntia kahden sijaan. Alun hitauden jäkeen pidimme vielä 15 min kahvitauon matkan puolivälissä ja kiersimme yhden "ylimääräisen" lenkin Varaderon lentokentän kautta (kukaan ei tullut sieltä kyytiin, eikä jäänyt pois).

Perillä otimme historiallisen taksin, kirkkaan keltaisen ja tunnelmaan sopivan

- olimmehan aloittamassa kolmen vuorokauden aurinkoloman "all inclusive" - hotellissa, jossa siis kaikki sisältyy hintaan (ruoat ja juomat, 24 h). Hotellimme on alueen vanhin ja siksi osasimme varautua tiettyyn kuluneisuuteen. Muuten meille vakuutettiin, että paikka on loistava. Perille päästyämme totesimme, että hoteli näyttää ainakin ulkoa hyvin kuluneelta, mutta meri on aivan hotellin vieressä ja näkymä aulasta, baarista ja ravintoloista on hieno. Suoraan vihreänä hohtavlle merelle. Saimme huoneen, mutta ensimmäisessä ilmastointi vuosi vettä norona. Emme kelpuuttaneet huonetta. Toinen tarjottu huone ei ollut vielä valmiina ja siellä oli nähtävissä samaa vedentiputtamista. Kolmannella kerralla kelpuutimme huoneen (tosin sielläkin oli siivous vielä hieman kesken, vaikka respassa vakuutettiin toisin).

Kello oli 16 ja aamiaisesta oli jo aikaa. Hotellin lounasaika oli loppunut jo klo 15, joten menimme kahvilaan haukkaamaan voileivät kahvin kera. Jälkkäriksi rantabaarista pinacoladat. Meri oli hieno, mutta taivas pilvessä. Toivoimme, että pilvisyys jää tulopäivään ja huomenna pääsisimme rannalle. Nyt meillä on taas hieno merenranta käytössämme.

Illallinen hotellin ravintolan buffetissa oli täydellinen pettymys. Eikä se ollut päivän ensimmäinen. Hotelli on hyvin kulunut ja tunkkainen. Ennen illallista alkoi sade ja myrsky. Rappukäytävässä ja monissa muissa paikoissa vesi tulee sisään. Sen myötä monessa paikassa tuntee homeen. Ei niin hirveän hyvä tunnelman luoja aurinko-lepolomalle. Entäs se illalinen? Emme muista milloin olisimme syöneet jotain yhtä mautonta ja pahaa. Ruokaa oli tarjolla paljon, mutta mikään ei maistunut miltään. Ruokajuomaksi oli tarjolla yhtä olutta ja yhtä viintä. Olut on tietenkin se mauttomin markkinoilla olevista. Punaviini oli niin vetistä, että puoli lasillista oli riittävästi. Illallisen kohokohta oli jälkiruokapöytä kakkuineen, jäätelöineen ja hedelmineen.

Illallisen jälkeen istahdimme hetkeksi aulabaariin. Siellä oli 3 henkinen orkesteri soittamassa ja laulamassa. Jäimme kuuntelemaan. Ajattelimme kokeilla baarin palveluja. Päivällä baarissa olleet konjakit, brandyt jne. oli korjattu pois. Me päädyimme ottamaan kuubalaiset mojitot (sokeria, sitruunaa, mintun lehtiä, sodavettä ja rommia), mutta kumpikaan meistä
ei pystynyt juomaansa juomaan. Baarissa käytettiin jotain erittäin halpaa ja kammottavan makuista rommia.

Nukkumaan kävimme tuulen ujeltaessa nurkissa ja meren myrskytessä toivoen, että huomenna meillä olisi toisenlainen sää. Luimme Positiivareiden viesteistä eräänä menneenä päivänä ajatelman, joka on täällä käyttökelpoinen. Ajatelman idea oli seuraava:  "Jos palvelun taso/laatu ei miellytä, muuta asennetta."

Havannaa ristiin rastiin 23.2.2010

Heräsimme auringon paisteeseen. Upeaa, me pääsemme siis kiertämään kaupunkia. Ensimmäiseksi yritämme mennä vaihtamaan rahaa. Rahanvaihtopaikassa on kuitenkin niin pitkä jono, että päätämme jättää vaihdon myöhempään. Rahanvaihtopaikkaan ei pääse sisään kuin 2 kerrallaan (2 rahanvaihtopistettä). Ulkona seisoo vartija, joka päästää kunkin vuorollaan sisään. Jono on ulkona ja jonon pituuden näkee siten jo kaukaa.

Kiiruhdimme kaupunkitkierroksen lähtöpaikalle noin 15 minuutin päähän, jotta olisimme hyvissä ajoin ostamassa lippua ennen kierroksen alkua. Perille päästyämme kuulimme, että kierros oli myyty täyteen ja meidän pitäisi odottaa 3 tuntia eli seuraavan kierroksen alkuun. No höh! Ei kuulostanut houkuttelevalta. Viimein virkailija ehdotti, että tekisimme yksityiskierroksen kykenevän taksikuskin kanssa. Koska 3 tunnin reissu ei ollut paljokaan suuremman ryhmän kierrosta kalliimpi, päädyimme siihen ja saimme oikein mukavan kierroksen ympäri Havannaa. Jälkeenpäin ajateltuna oli oikeastaan hyvä, että suuri ryhmä oli täynnä. Me nautimme varmasti enemmän kolmistaan kuskin kanssa kiertämisestä.

Lounaan jälkeen vierailimme Capitol Nationalissa. Sisääntulohalli on vaikuttava. Keskiosa lähes 30 metriä korkea kaarikattoinen tila, jota vartioi huiman kokoinen patsas.

Molemmin puolin on n 120 m pitkät ja 14 m leveät marmoriset hallit. Keskellä hallia on timanttijäljitelmä kuvaamassa sitä pistettä, jonka suhteen kaikki etäisyydet lasketaan.

Capitoliin vievien portaiden juurella oli pari valokuvaajaa, jotka kuvasivat turisteja viime vuosisadan alun aikaisilla kameroilla. Siellä istuskeli myös heppu, joka joi rommia pullostaan, poltti kunnon havannalaista, päässään Che:n baskeri ja hänen kuvallaan varustettu T-paita. Kuvaavaa on, että tuollaisen kansallisen muistomerkin edusta kadun toinen puoli on täysin "räjähtänyt" ja remontoimaton, risaisine parvekineen ja siellä kuivuvine pyykkeineen.

Sitten oli vuorossa Havannan taidemuseo. Rakennus on hyvin moderni ja suuri. Me kiersimme katsomassa sekä vanhempaa että uudempaa ja modernimpaa Kuubalaista taidetta. Meillä oli 1½ tuntia aikaa ennen museon sulkeutumista ja helposti se taiteen parissa kului. Useimmissa teoksissa oli mukana poliittinen sanoma, peitetysti tai avoimesti, punaisin ja mustin värein.

Suuta kuivasi. Kahvia, olutta vai rommia? Oikein. Menimme Ernest Hemmingwayn kantapaikkaan, Floriditasiin, ja tilasimme hänen lempijuomansa - Daiquiria (kuten kaikki muutkin). Eli oikea vastaus on: rommia. Baari oli tupaten täynnä turisteja, jotka rommia siemaillen nauttivat elävästä akustisesta musiikista ja baarin tunnelmasta.

Illaksi suunnittelimme menevämme johonkin musiikkiesitykseen, mutta päätimme kuitenkin jäädä kotosalle Casaveran isäntäväen loihtimasta päivällisestä nauttimaan, hummeria.

(Kuvia emme tällä hetkellä saa lisättyä juttuihimme, koska yhteydet ovat sen verran hitaita ja aika kortilla. > Kuvia lisätty Suomeen päästyämme 6.3.)

Havanna, osa 2 22.2.2010

Havannan yleisilme on hyvin kulunut ja rähjäinen. Tähän maahan ja kaupunkiin joutuu kyllä totuttelemaan. Vanhojen autojen päästöpilvet ovat kammottavia. Kaupunki on likainen ja näytti meille todella likaisen puolensa sateen aikana. Voi mitä kaikkea niissä likalätäköissä mahtoikaan olla joiden läpi mekin märin jaloin porskuttelimme. Neuvojia löytyy myös. Kun luet kadun kulmassa karttaa tai silmäilet ympärillesi siihen malliin, että jotain olet haeskelemassa (esim. ruokapaikkaa), niin on hyvinkin todennäköistä, että joku paikallinen yrittäälähteä sinua johonkin kuljettamaan. Osa heistä voi hyvinkin olla hyvällä asialla pienen tipin toivossa, mutta olemme kuulleet monta varoitusta siitä, että näissä voi myös vaara vaania.

Onneksi sade taukosi päivän mittaan ja kaupungin lika-kurakadut alkoivat pikkuhiljaa kuivua. Me kävelimme vanhan kaupungin läpi taloja ja ihmisiä katsellen kohti Havana Club rommimuseota (http://www.havana-club.com/en). Satuimme museoon hyvään aikaan. Englanninkielinen kierros oli juuri alkamassa. Kiersimme oppaan johdolla, suurella ryhmällä rommin tekemisen peruskierroksen, joka päättyi 7-vuotisen rommin maisteluun.  Me halusimme saada vertailukohdan 10-vuotiseen ja istahdimme kierroksen jälkeen museon baariin 10-vuotista maistelemaan. Eroa löytyi. 10-vuotinen vei selkeä voiton ja museon baarin tiskillä toiminut baarimikko osoittautui mukavaksi juttukaveriksi.

Ruoka ei ole saanut meiltä tähän mennessä Kuubassa hurraa huutoja, paitsi aamupala omassa majapaikassamme. Hedelmiä täällä näyttää olevan paljon ja tuoreita hedelmämehuja saa ympäri kaupunkia. Ruoka on hyvin perusruokaa: kanaa ja kalaa perusmuodossaan, riisiä ja sen kanssa papuja joko erikseen tai seassa, makeaa perunaa, hieman salaattia. Kaikki maustettu hieman suolalla, eikä muuta. Majapaikkamme isännällä, Eliolla, tuntuu olevan ruoanlaittotaitoo hyppysissään. Niinpä päätimme tänään kokeilla, mitä saamme kun syömme täällä majalla illallisen heidän kanssaan. Saimme hyvää ja maukasta kasvissosekeittoa, paistettua kalaa riisin sekä makeista perunoista tehtyjä uunissa paistettuja suikaleiita. Täytyy sanoa, että vaikka tälläkin kertaa mentiin hyvin samalla peruslinjalla, niin majapaikkammen illalinen voitti helposti meidän eilisen illan kalliihkon ravintolan tarjonnan.

Illaksi menimme sitten Hotel Nationalin Cabaret Parisienia katsomaan. Se oli meille pienehkö pettymys. Ihan katsottava esitys, mutta suurimmasta osasta tanssijoita näki, että tekevät samaa showta päivästä ja illasta toiseen. Osa puvuistakin oli aika kammottavia. Väliin mahtui toki hienoakin pukuloistoa, loistavaa tanssia sekä iloisia ilmeitä.

Mikä täällä Kuuban Havannassa saa hymyn nousemaan huulille? Se on ihmisten olemus ja elämisen tyyli. Siellä täällä näkee ja kuulee jonkun hyvräilevän jotain. Musiikki tuo kaupunkiin tunnelman ja musiikkia kuulee joka paikassa. Monissa kuppiloissa on live-musiikkia tuomassa tunnelmaa.

Ihana asia ovat myös kiikkutuolit.

Niitä on jokaisella pihalla ja parvekkeella yksi tai useampia. Myös majapaikkamme helmi on parvekkeen ulkosivu, jossa on kaksi kiikkutuolia vastakkain. Siinä on täydellinen paikka seurata kadun normaalia elämää ja kiikutella itseään mukavaan, rentoon tahtiin. Ja jostain naapuristosta kuuluu varmasti samban, rumban rytmejä tai jotain muuta keinuntaa rytmittävää :)

Havanna 22.2.2010

Sataa. On satanut ja ukkostanut koko viime yön. Se muuttaa suunnitelmiamme kovasti.

Kävimme kuitenkin matkatoimistossa varaamassa kolmen päivän aurinkoloman Varaderoon. Lähdemme sinne keskiviikkona. Toivottavasti silloin aurinko paistaa. Pahimmat ennusteet kertovat, että täällä sataisi 3 päivää. Toisaalta TV nenämme edessä väittää, että täällä on tänään 28 ja täysi aurinko. Voimme kertoa - ei ole.

Nettiyhteydet täällä Havannassa ovat huonot. Langattomia yhteyksiä olemme tähän mennessä löytäneet tasan yhden, Havanna Parque Hotellissa, jossa parhaillaan olemme. Edes kuuluisa Hotel National ei tällä hetkellä tarjoa langatonta yhteyttä. Tulemme siis Havannassa olomme aikana vierailemaan tähän vanhan kaupungin keskustan korkeatasoiseen hotelliin säännöllisesti. Meille se tarkoittaa taksimatkaa.

Kuuban Havannassa kaikki hvyin, mutta sade saisi kyllä loppua.

Kuubaan, Havannaan 20.-21.2.2010

Viimeinen maan vaihto ennen Suomeen paluuta. Kuuba on jännittävä ja mielenkiintoinen kohde. Vaikka olemme jo reissanneet kolme kuukautta, odotamme Kuubaa - hieman jännitykselläkin.

Matkamme alkoi Santiagon lentokentältä klo 14.35 ja olimme perillä Kuuban Havannassa klo 1.30 aamuyöllä. Aikaeroa tuli 2 tuntia lisää ja olemme nyt 7 tuntia Suomen aikaa jäljessä. Lentomatkamme jakautui kahteen osaan. Ensin lensimme 7½ tunnin lennon Punta Canaan ja sieltä 2½ tuntia Havannaan.

Välilasku Punta Canaan olikin sitten matkan yllätysmomentti. Kun laskeuduimme Punta Canaan, kukaan lentohenkilökunnastakaan ei tiennyt jäämmekö me jatkavat matkustajat koneeseen vai poistummeko kentälle. Kun asian viimein selvisi henkilökunnalle,
kukaan ei vaivautunut kertomaan tietoa englanniksi. Espanjankielisen ilmoituksen ja muiden matkustajien käyttäytymisen perusteella päättelimme, että meidät halutaan koneesta ulos, tavaroinemme. Siitä alkoikin sitten varsin uskomaton reilun tunnin mittainen kokemus tai ehkä oikeampi sana on koettelemus.

Meille annettiin koneen ovella "Transit"-lappuset, mutta ei mitään muuta tietoa kuin että noin tunnin odotus. Pihalla meitä seisotettiin koneiden välissä/vieressä ensin pitkän aikaa. Kukaan ei taas tuntunut tietävän, mitä tulee tapahtumaan vai seisommeko pihalla koko seuraavan tunnin. Sitten meidät kävelytettiin koneiden editse terminaaliin (suurehkoon kaislakattoiseen, yhdeltä sivulta avoseinäiseen rakennukseen) ja siellä meidän karsinoitiin odottomaan kenttärakennukseen pääsyä. Taaskaan emme tienneet, pääsemmekö rakenneukseen sisään, vaiko joudummeko odottamaan karsinassa. Kävelymatkan aikana kuka tahansa meistä olisi voinut vaellella ihan mihin ihmisjoukkoon tahansa. Koneita oli lähdössä paljon. Koko kenttä oli täynnä porukkaa ja ihmisiä vaelteli eri koneille jalkaisin.

Moni tuntui olevan epätietoinen siitä, mistä oma kone lähtee ja milloin. Noh, me pääsimme terminaaliin sisään, mutta ei siitäkään paljoa iloa ollut. Se oli nimittäin niin täynnä, että istumapaikasta oli turha haaveilla. Me istuskelimme hetken lattialla. Kun lentomme lähdön aika oli, kuulimme lentomme mainittavan espanjan kielisessä kuulutuksessa. Meidän piti osata mennä Gate 3:lle, joka oli Torontoon menevän koneen Gate. Mitään tekstuaalista informaatiota meidän lennosta ei ollut. Loppu hyvin kaikki hyvin. Punta Canan kaaoksen jälkeen matkamme jatkui ja pääsimme hienosti Havannaan. Myös taksimatka varaamaamme majaan Casaveraan sujui melkein yllättävän hyvin. Perillä majapaikassamme saimme tosin turvautua puhelinsoittoon, jotta saimme isäntäväen herätettyä keskellä aamuyötä.

Aamulla heräsimme Kuuban aamuun noin 5 tunnin yöunen jälkeen. Taivas oli pilvinen, mutta sää lämmin. Isäntäväkemme Casaverassa kyseli haluammeko aamiaista ja hyvän aamiaisen saimmekin. Hedelmälautasen (ananasta, guavaa, hunajamelonia, papyaa, appelsiinia, banaania),

tuoretta guavamehua, munakasta tomaatin kera, leipää guavamarmeladin kanssa sekä erinomaista paikallista kahvia. Kun ihastelimme kahvia, talon isäntä Elio kertoi, että kahvi on peräisin hänen äidiltään, joka kasvaattaa sen, poimii ja paahtaa - kaikki itse. Isännän äiti on jo melko iäkäs ja lääkäri oli kehottanut häntä lopettamaan polttamisen sekä kahvin juonnin. Täti oli tuumannut siihen, että "tietääkö lääkäri, että hän kuolee, jos hän lopettaa kahvin juonnin" :)

Talon emäntä Caridad on tulkki ja tässä talossa puhutaan muutoinkin kielillä (espanja, venäjä, englanti, italia, suomi). Yhteyksiä löytyy myös Suomeen. Heidän poikansa asuu Suomessa. Vaimo ja lapsen lapset ovat suomalaisia. Tuttuja paikkoja Suomen vierailulta olivat myös Lappeenranta, Imatra ja Savonlinna. Kyllä taas yhteen ääneen todettiin, miten maailma on pieni.

Casaveran isäntäpari - Caridad & Elio

Vinkkien jälkeen läksimme kävelyreissulle siihen osaan Havannaa, jossa olemme (Vedado). Havanna on suuri, noin 2 miljoonan asukkaan kaupunki ja täällä on kuulemma monta eri keskustaa. Tänään tavoitteemme oli saada meidät hieman kartalle ja löytää vaihtoehtoja Kuubassa viettämällemme ajalle. Kävimme jututtamassa touristi-infon ihmisiä parissa suuremmassa hotellissa ja saimme karttoja sekä jonkin verran infoa. Kyllä tästä varmasti joku suunnitelma irtoaa.

Alla muutamia näkymiä Havannasta:

.

Matkalla taas - San Pedro - Calama - Santiago, 19.2.2010

Herätys, aamupala, pakkauksen viimeistely ja olimme taas valmiita matkaan. Hostelimme (Solor) emäntä Silvia heitti meidät bussiasemalle ja hyvästeli meidät lämpimästi. Matkamme jatkui bussilla 1½ tuntisena Calamaan. Tie kulki yli vuorten ja ylimillään olimme noin 3400 m korkeudessa. Tie on pääosin suora

ja välillä oli vaikeaa hahmottaa kuinka jyrkkää mäkeä oikein noustiin tai laskettiin. Sykemittarin korkeuslukemat auttoivat. Samoin uudehkon bussin moottorin ääni tiukimmissa ylämäissä. Kovilla oli.

Calamasta matka jatkui lennolla Santiagoon. Matkatavaroiden turvatarkastuksessa oltiin supertarkkoja ja meidänkin rinkkoja kaiveltiin. Turvatarkastuksessa puolestaan oli löysähköt otteet. Vesipullo oli ihan ok viedä mukana ja koneessa vieressämme istunut nuori neiti leikkeli kuvioita paperista saksillaan, eikä kukaan koneessakaan kiinnittänyt asiaan mitään erityistä huomiota.

Olimme perillää Santiagossa iltapäivällä ja palasimme meille tuttuun Quito-hotelliin. Huone tuntui San Pedron pienen hostellihuoneen jälkeen todella suurelta, mitä se oikeasti onkin. Nettiyhteys on sujuva, tosin täälläkin se välillä aina katkeilee/tökkii.

Illalla kävimme nautiskelemassa viimeisen illallisen Lastarria-kadulla. Siitä on loppujen lopuksi muodostunut meidän suosikki.

Huomenna matka jatkuu. Lähdemme päivälennolla Kuuban Havannaan, jossa olemme keskellä yötä klo 01 aikoihin. Hotellin olemme jo varanneet. Sen kanssa kävikin muuten hauska sattuma. Otimme yhteyttä muutamaan hotelliin Havannassa nettikirjoittelujen perusteella. Yksi vastasi todella nopeasti ja vastaus oli suomeksi! Kyseinen henkilö oli parasta aikaa Suomessa ja hotelli on hänen vanhempiensa (kuubalaisia). Sinne olemme nyt majoittumassa ainakin pariksi kolmeksi ensimmäiseksi yöksi.

Nettiyhteyksistä Kuubassa emme osaa sanoa vielä mitään. Nähtäväksi jää, saammeko blogia päivitettyä vaiko emme.

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa 18.2.2010

Aamupäivä meni kämpillä ja San Pedrossa chillaillessa. On selvää, että täällä retkien tekeminen lähiympäristöön on se juttu. Pienen San Pedron nähtävyydet on äkkiä koluttu läpi. Silti oli hämmästyttävää, miten ulkoisesti hyvin vaatimattoman näköisiin kivitaloihin kätkeytyi viehättäviä ravintoloita sekä monia, monia käsityöpuoteja, jopa basaareja. Ulkopuolelta niistä ei ole aavistustakaan.

Iltapäiväksi ja illaksi olimme varanneet jälleen reissun. Olimme todella tyytyväisiä kahden ensimmäisen matkan järjestäjään (Cactus tours) sekä heidän oppaisiinsa. He osasivat hyvin englantia ja heiltä saimme kattavasti tietoutta sekää matkojemme kohteista että matkan varrella olevista mielenkiintoisita paikoista. Nyt jouduimme vaihtamaan matkan järjestäjää, ja meillä oli omat epäilyksemme siitä, että reissu ei ehkä olisi samaa tasoa. Totuus oli tyly, meille oli valehdeltu. Meille luvattiin englannin kielinen opastus, mutta oppaamme, joka oli myös autokuskimme, ei osannut englantia juuri lainkaan. Ainoa keino saada tietoa siitä mitä reissussa tapahtui olivat ne kanssamatkustajat, jotka osasivat espanjan lisäksi myös englantia. Meidän lisäksemme matkajärjestelyistä kärsi yksi englantilainen pariskunta, joilla oli sama kohtalo. Muu porukka oli chileläisiä.

Reissun kohde oli kyllä ihan hauska ja mieleenpainuva - sen teemana oli suola. Ensin ajoimme suolajärvelle uimaan - eikun siis kellumaan.

Järvi oli luonnonmukainen ja keskellä suola-aavikkoa. Suolapitoisuus on kuulemma huomattavasti korkeampi kuin Kuolleessa meressa. Matka järvelle oli muuten aikamoista ryöpytystä ja vatkausta. Osaksi siksi, että tie suola-aavikolla oli kauheassa kunnossa, mutta osaksi siksi, että kuskimme ajotyyli ei juuri kyydissäolijoita säästellyt. Mutta suolajärvessä oli hauskaa - oli hupaisaa kellua kuin korkki.

Järven kupeessa oli myös luonnollinen mutakylpypaikka ja se puolestaan loihti ilmoille hilpeän tunnelman.
 

Kun nousimme ylös suola-altaasta, olimme hetken päästä aivan valkoisia. Koska olimme täysin luonnon tilaisessa ympäristössä, mitään suihkuja ei ollut. Matkanjärjestäjällä oli mukana pieni vesipullo ja pumppu pientä huuhtelua kaipaaville. Suurin osa meistä kuitenkin odotti seuraavaan kohteeseen pääsyä, noin 45 min ajomatkan päähän. Oi kuinka paita pisteli, kun sen laittoi suolaisen ihon pintaan.

Seuraava kohteemme oli pieni luonnontilainen makeahko lampi (oli sielläkin hieman suolaa), jolla kerrottiin olevan syvyyttä jopa 400m. Siellä huuhdoimme mekin suola-altaan suolat pois iholtamme.

Meillä oli vielä yksi kohde jäljellä ja tälläiseen näkymään lähdimme ajamaan. Samaa rytyytystä kuin kaikki muutkin välit. Ainakin meidät on tänään hyvin vatkattu.

Kun pääsimme seuraavaan kohteeseemme, se näytti jotenkin tutulta - kuin jääkenttä, jonka reunalla oli sulaa vettä. Nyt kysessä vain oli suolakenttä.

Vietimme myös auringonlaskun suolakentällä. Silloin nautimme paikallisen coctailin, Pisco Sourin, ja sen kera pientä suolaista. Tähän mennessähän olimme saaneet suolaa vasta ulkoisesti ;)

Hostellille saavuimme klo 21.30 aikoihin ja silloin olikin taas aika pakata rinkat matkakuntoon. Mutta aivan ensimmäiseksi oli vuorossa suihku, sillä iho oli edelleen sieltä täältä suolassa.

Laaksoa ja kukkulaa, 17.2.2010

Täällä sataa kuulemma ainoastaan näin kesäisin, jos ylipäätään sataa. Juuri nyt tänne odotetaan kovasti sadetta. Perinteiset saderituaalit on jo kuulemma tehty, kun sadetta ei ole alkanut kuulua. Meren rannasta on haettu pulloissa vettä ja vesi on kuljetettu San Pedroa  lähellä olevan, toimivan tulivuoren huipulle. Säätiedotukset ovat nyt lupailleet sadetta viikonlopuksi, mutta paikalliset eivät usko ennenkuin sade on täällä. 

Aamupäivän kuljeskelimme San Pedrossa. Suunnittelimme viimeisen päivän ohjelmaa ja vierailimme Padre de Paige museossa (arkeologinen museo). Santiagon museoiden jälkeen moni esine näytti tutulta.

Iltapäivän ja illan vietimme sitten suolavuorten maisemissa ohjatulla retkellä. Kokemus oli jälleen huima, lähes epätodellinen ja hiekkainen.

Reissumme alkoi suolavuorten suolalaaksokävelyllä. Meillä parhaat ja umpinaisimmat jalkineet ovat sandaalit ja täyttyivät hiekasta ensimmäisen kerran täällä. Onneksi sandaalit on myös helppo välillä tyhjentää :)

Matkamme jatkui kuulaaksoon (Moon Valley). Siellä oli nähtävissä monta eri näkymää yhdestä pisteestä. Yhdessä suunnassa kuumainen maisema.

Toisessa suolavuoria, joissa oli hienosti näkyvissä eri kerrostumat ja laattojen liikkumisen suunta. Osa kerrostumista oli pystysuorassa tai vinossa.

Kolmannessa suunnassa suuri hiekkadyyni.

Australiassa näimme sinisillä vuorilla "kolme sisarta". Täällä Chilen Atacaman autiomaassa tapasimme eilen "kolme Marya" suolavuorten kupeessa.

Tässä vaiheessa emme sitä vielä itse tienneet, että reissumme parhaat palat olivat vielä edessäpäin. Ensin ajoimme kuolleeseen laaksoon (Dead Valley). Tie näytti matkanvarrella mm. tältä.

Tarina kertoo, että oikeasti Kuollut laakso piti nimetä Mars laaksoksi, mutta espanjankieli teki tepposet. Täällä teimme tunnin mittaisen kävelyreissun. Ensin vaelsimme ylhäällä, laakson reunalla ja meillä oli hienot näkymät alas laaksoon. Tuuli oli niin kova, että oppaan oli vaikea selittää meille asioita tämän osuuden aikana, lakit olivat vaarassa lähteä lentoon ja hiekka lensi tuulen mukana.

Sitten alas laaksoon. Rappusiako? No, ei todella. Vaan kävellen ja juosten alas hiekkadyynirinteitä - kaksi pitkähköä pätkää. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että hiekka oli jokapaikka täynnä. Kengät tottakai (osa meistä tosin otti kengät kokonaan pois), mutta hiekkaa oli myös kaikkialla muualla. Juke, Reko, Terhi ja Mikko: Täällä myös lasketellaan laudoilla noita samoja rinteitä! Hissejä ei tosin ole, joten ylös saa aina kavuta lauta kainalossa. Maistuis varmaan teillekin ;) Loppuvaellus kuljettiin laakson pohjaa tuulen heitellessä edelleen hiekkaa niskaamme.

Meillä oli vielä yksi etappi: pääsimme hienoon, korkeaan paikkaan katselemaan auringonlaskua. Ja mitä upein paikka se olikin. Terveisisiä kaikille teille täältä autiomaan auringonlaskusta.