Päätimme lähteä Santiagon turistibussiajelulle, vaikka olemmekin kiertäneet jalkaisin ja metrolla paljon keskustaa ja sen nähtävyyksiä. Aivan meidän hostellin lähellä oli yksi turistibussin pysäkeistä ja sen viereisestä kioskista saimme liput. Kioskilla oli myös ohjeellinen aikataulu. Bussien pitäisi kulkea noin 30 min välein. Me olimme ensin tyytyväisiä, koska seuraavan bussin piti tulla jo 5 min päästä. 25 min odottelun jälkeen olimme hieman eri mieltä palvelun toimivuudesta. Tulihan se punainen kaksikerroksinen turistibussi viimein ja poimi meidät kyytiin. Kaikki ei kuitenkaan taaskaan toiminut, kuten muualla olemme tottuneet. Nauhoitteet oli sekä espanjaksi että englanniksi, mutta kuulokkeita ei ollut tarjolla (vaikka paikka niille olisi ollut). Yläkerrasta näki paremmin, mutta muun liikenteen äänet sotkivat selostusten kuuntelun (bussin yläkerta oli ikkunaton). Lisäksi selostus oli meidän mielestä vielä kesken, koska välillä mentiin pitkiä aikoja ilman selostusta tai joitakin nähtävissä olevia kohteita ei selostettu lainkaan.
Jäimme Arauco-puiston pysäkillä pois. Pääroolissa on Chilen (ja väittävät että ehkä koko latinaisen amerikan) suurin ostoskeskus, kaupppoineen, huvittelupaikkoineen, ravintoloineen jne.
Ostarin yhdellä sivulla oli ikkunoiden pesu käynnissä.
Halusimme nähdä Araucon, koska siellä voisi olla meille lauantai-illaksi jotain viihdykettä. Kiertelimme hieman ja löysimme Mori-teatterin, johon aioimme mennä. Aikomukseksi jäi, koska ensimmäinen vaihtoehtomme osoittaitui lasten näytökseksi ja toinen stand-up komiikaksi (espanjaksi). Ostarin vieressä on myös puisto ja senkin kävimme kurkkaamassa. Kovin vaikutti hiljaiselta ja aidatulta ainakin torstaina puolen päivän aikoihin.
Turistikierroksemme jatkui. Montakaan uutta nähtävyyttä emme kierroksen aikana nähneet, mutta hyvää kertausta. Jotain uuttakin näimme - monia erilaisia asuntoalueita Santiagon keskustassa. Oli rupusempia alueita ja fiininpiä alueita. Kaikille yhteistä oli se, että alueilla oli paljon kerrostaloja ja silti pihapiirit ja ympäristöt olivat vihreitä. Paljon kasvillisuutta joka paikassa.
Seuraavan kerran jäimme kyydistä pois presidentin linnan lähettyvillä. Santiago on siitä ihmeellinen paikka, että kenellä tahansa on mahdollisuus vierailla presidentin linnassa (henkkari pitää olla mukana). Tänään emme linnaan kuitenkaan päässeet, koska siellä oli meneillään joku tilaisuus. Huomenna kuulemma taas pääsee klo 10 alkaen. Ehkä yritämme silloin uudelleen.
Meille jäi siis hyvää aikaa vierailla Precolombian museossa, jonka olimme aiemmin jättäneet väliin. Sinne piti päästä turistikierroksen kortilla, mutta museossa meille väitettiin toisin. Hetken aikaa asiasta väiteltyämme päädyimme kompromissiin ja maksoimme yhdestä lipusta. Vierailu museossa oli käymisen arvoinen. Näyttely oli laaja ja siellä oli kattavasti todella vanhoja esineitä näytillä (patsaita, käyttökeramiikkaa, koruja, kankaita, työkaluja, jne). Tekstien mukaan jopa yli 6000 vuotta vanhoja. Poikkeuksellista ja meille mieleistä oli se, että selostustekstejä oli näyttelyssä laajasti myös englanniksi.
Kierroksen jälkeen Marjo suuntasi jalkahoitoon. Aikaa ei ollut varattu ennakkoon, mutta paikka oli valmiiksi tsekattu. Vajaan puolen tunnin odottelulla hoito järjestyi vielä tälle päivälle. Hoito oli hyvin perinteistä, melko kovaakin, mutta jalat kaipasivat kovettumista kuoriutumista ja sitä ne saivat. Voi olla, että huomenna jalkapohjissa tuntuu. Hoito ei ollut hinnalla pilattu - noin 11.5 €.
Tänään meidän ei tarvinnut miettiä illallispaikkaa. Olimme sen jo ennakkoon sopineet. Japanilaiseen - kokin erikoislajitelman kimppuun. Loistava kokonaisuus, joka maistui erinomaiselta ja ihastutti asettelullaan.
Huoneemme suihku on tiputellut, mutta tähän asti se on vielä ollut ok. Iltasuihkun jälkeen emme saaneet suihkua enää kunnolla suljettua, vaan se valuttaa ja lorottaa ihan kunnolla (ja vielä lämmin puoli). Kävimme asiasta ilmoittamassa henkilökunnalle. Päivystysvuorossa ollut setä tuli katsomaan, kun ei pantomiimilla höystettyä englanninkielistä selitystä täysin ymmärtänyt. Totesi tilanteen, haki työkalun, vietti hetken meidän kylppärissä ja sanoi homman olevan ok. Meidän mielestä mikään ei muuttunut. Suihku lorottaa edelleen. Siis uusi yritys = ilmoitus aamulla hostellin varsinaiselle isännälle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti