sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Valparaiso 6.2.2010

Aamulla pakkasimme kamat kahteen osaan - mukaan tarvittaviin ja varastoon jätettäviin. Klo 10 aikoihin reippailimme metrolle ja metrolla linja-autoasemalle. Oli helppoa ja mukavaa matkata, kun selässä oli vain pieni reppu, vaikka seisoimmekin koko puolen tunnin metromatkan. Porukkaa oli liikenteessä paljon. Metro oli täydempi kuin aikaisempina aamuina meidän reiteillä.

Olimme kuulleet, että Valparaisoon kulkee paljon busseja. Kun pääsimme perille metroasemalla sijaitsevalle bussiasemalle, ymmärsimme, että näin todellakin on. Ainakin neljän firman busseja lähti Valparaisoon, Vina del Mariin ja muutamiin muihin kohteisiin jatkuvalla syötöllä. Porukkaa oli asemalla sitten sen mukaan. Voimme kuvitella, että paikka on taskuvarkaiden unelmapaikka. Meitä kehotettiinkin olemaan asemalla tarkkoina tavaroidemme kanssa ja näin teimme. Saimme bussiliput puolen tunnin päästä lähtevään bussiin (klo 11.35).

Vajaan parin tunnin matka meni nopeasti. Ajoimme vuoriston yli ja läpi (tosi pitkiä tunneleita). Matkalla näimme paikallisia kyliä. Täällä on näköjään tapana rakentaa lähiöitä siten, että tehdään samanlaisia taloja koko alue täyteen. Kun sitten laajennetaan, tehdään toisenlaisia, mutta keskenään samannäköisiä taloja. Siltä ainakin matkan varrella näytti. Ja  Santiagosta lähtiessämme peräkkäin oli ainakin 10 jalkapallokenttää.

Perillä löysimme majapaikkamme helposti. Se sijaitsee ainoastaan 4 korttelin päässä linja-autoasemasta. Majoituimme ja mietimme seuraavaa siirtoa. Tuttuun tapaan päädyimme infopisteeseen. Saimme sieltä kartan ja sen kera espanjankielistä selvitystä. Turistipisteen naisopas ei osannut lainkaan englantia ;)

Mietimme, että iltapäivälle sopiva ohjelma voisi olla turistiajelu kummassakin kaupungissa (Valparaiso ja Vina del Mar), yhteensä noin 4 tuntia. Ensimmäisessä myyntipisteessä oli mainokset "englannin puhumisesta", mutta tyyppi sanoi puhuvansa kuitenkin vain espanjaa. Soitti kuitenkin englantilaiselle kaverilleen, joka olisi järjestänyt meille privaattikierroksen, mutta selkeään ylihintaan. Hylkäsimme tarjouksen. Toisessa paikassa osattiin sekä myydä että puhua englantia. Saimme kaupat aikaan ja matka alkaisi pian. Odottelimme aikamme ja sitten matka alkoikin. Pääsimme Vina Del Mariin ja saimme nähdä siellä mm. Kasinon,kasinohotellin, presidentin kesäpalatsin, rantoja jne.

Kasinohotelli:

Kasinon rantaa sekä kukkulan päällä presidentin kesäpalatsi:

Samalla meille selvisi, että oikeasti kierroksemme alkaisikin vasta täältä. Meitä oli kerätty noin 10 hengen ryhmä eri puolilta ja meillä kaikilla oli nälkä, koska lounaspaikka oli luvattu noin tunnin päähän lähdöstä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Kävimme viellä tutustumassa Vina del Maren perustajan taloon ja puutarhaan, ennenkuin pääsimme rantalomakohteeseen syömään.



Myöhäisen lounaan (klo 17-18) jälkeen palasimme Valparaisoon katsomaan vielä muutamia nähtävyyksiä, esim. Pablo Nerudan laivan näköistä taloa mäen rinteessä merinäkymineen.



Reissun logistiikka petti pahan kerran. Emme ehtineet käydä katsomassa läheskään kaikkia meille luvattuja paikkoja. Osaa porukasta sai aina väliin odotella ja muutoinkin odotteluihin ja ihmettelyyn meni aivan liikaa aikaa. Autossa ei ollut mikrofonia ja siksi matkan varrella näkymien ja nähtävyyksien selittäminen jäi olemattomaksi. Valitimme asiasta kuskille, eikä hän juuri kieltänyt asiaa. Sovimme, että teemme Vina del Marin puolella uuden kierroksen huomenna aamupäivällä. Toivottavasti logistiikka toimii silloin edes hieman paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti