keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Flamingoja, laguuneja ja muita maisemia 16.2.2010

Aikainen herätys ja valmiina lähtöön klo 6. Oli vielä pilkkopimeää (ei katuvaloja), kun odotimme retkibussiamme hostellimme edessä eteläistä tähtitaivasta ihaillen. Meidät noudettiin 14 hengen retkiporukan viimeisinä ja pääsimme pikkubussin perälle istumaan.

Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen (62 km) saavuimme Chanxa suolajärven Sector-osaan. Se on kansallinen falmingojen suojelualue 2300 m korkudessa. Oli vielä hieman viileää ja aurinko oli juuri nousemassa, mutta flamingot olivat jo heränneet ja nauttivat parhaillaan aamupalaa (pikkiriikkisen pieniä rapuja). Me puolestamme nautiskelimme suolajärven tunnelmasta,  aamuauringon värimaailmasta,  sekä tietenkin flamingojen seurailemisesta ja totuttauduimme kalisuolojen hajuun.




Myös me saimme aamupalamme suolajärvellä maisemaa ihmetellessämme ja sään pikkuhiljaa lämmetessä.

Suolajärvialue on maailman kolmanneksi suurin (Bolivian ja USAn jälkeen) ja näiltä suola-alueilta tuotetaan mm. liittiumia akkujen tarpeisiin sekä  kali-suoloja lannoite- ja muun kemianteollisuuden tarpeisiin.



Matkamme jatkui kohti Socairen kylää. Se sijaitsee noin 100 km päässä San Pedrosta ja on viimeinen kylä Argentiinan suuntaan mentäessä. Matkalla näimme hiekka-aavikon lisäksi mm. upeita värejä vuorimaisemassa sinistä taivasta vasten ja taka-alalla näkymä suolajärvialueelle.


Socairen pieni kylä on noin 3200 m korkeudessa ja siellä asuu vain noin 350  asukasta. Kylässä oli yllättävän paljon vihreää, jopa maissiviljelmiä ja auringonkukkia. Vaikka vettä on vähän, heillä on vanhoihin perinteisiin perustuva kanava-kastelusysteemi, johon vesi virtaa vuorilta. Näyttää toimivan. Tuntuu uskomattomalta keskellä muutoin niin karua maastoa. Pysähdyimme kylään hetkeksi, koska meidän oli hyvä totutella korkeaan ilmanalaan. Meillä on vielä kilometrin verran noustavaa. Tässä yksi näkymä Socairen kylästä.


Ajoimme edelleen ylöspäin ja saavuimme aivan huikeaan paikkaan - Miscanti ja Meniques laguuneille, yli 4300m korkeuteen. Kun ensimmäinen laguuni avautui nähtäväksemme, meistä kukaan ei meinannut uskoa silmiään - mitkä värit!




Tämä seutu on talvisin lumen peitossa ja laguunien vesi on peräisin lumesta ja suuremman laguuinin toisessa päässä on kuumasta lahteestä. Laguunit ovat talvisin suurimmaksi osaksi jäässä.  Laguunien  vesi toistaa ympärillä olevia värejä ja laaguunien reunat loistavat valkoisina suolasta. Kerrassaan upea maisema. Täältä emme meinanneet malttaa lähteä pois.

Paluumatkalla pysähdyimme tuttuun Socairen kylään lounaalle ja jatkoimme sieltä edelleen matkaa toiseen pikkukylään, Tonocaoon. Se on jo hyvin lähellä San Pedroa, vain noin 40 km päässä ja alas oli tultu noin 1500m. Tonocaon kylässä teimme pienen kierroksen: kirkko, paikalliset käsityöt ja laama.


Päivän retki oli järjestelyiltäänkin hyvin onnistunut. Oppaamme Pablo puhui hyvin englantia ja huolehti aikatauluista ja asioista asiallisesti.

Nyt olemme hieman lepäilleet ja olleet koneella. Pian klo 21 jälkeen lähdemme syömään ja klo 23 jälkeen pääsemme tarkkailemaan tähtitaivasta oikein opastetusti.

2 kommenttia:

  1. Huomeenta.Ja täytyy sanoa, että kyllä maisemassa löytyy ihmettelemistä tänne Mustolan leveysasteille, jossa pakkanen vain paukkuu 20 asteessa ja maisema on hyvin yksitoikkoisen valkoinen.Takassa tuli roihuaa ja uusi telkkari valtaa koko olohuoneen ikkunan, jottei paljon edes verhoja tarvita.Voikaahan hyvin ja hienoja maisemia ja elämyksiä varmaan riittää jatkossakin.

    VastaaPoista
  2. Huomenia myös täältä San Pedrosta!

    Me olemme juuri syöneet aamupalan ja nyt vaihdamme tässä meidän hostellissa nyt toiseen huoneeseen. Täällä on paljon turisteja ja majapaikat myös täysinäisiä. Siksi mekään emme saaneet yhtä ja samaa huonetta koko ajaksi. Onneksi ei ole pitkä muutto - kolme huonetta.

    Nautiikaahan edelleen pakkaskeleistä, takkatulen roihusta ja ennenkaikkea kisojen seuraamisesta uutukaisesta telkkaristanne :)

    Pitäkää lippua korkealla ja mummolle myös jälleen paljon lämpimiä terveisiä.
    :: Äm & Tee

    VastaaPoista